Hei!
Mun kaikkeuteni on siirtynyt osoitteeseen:
http://aniblergh.tumblr.com
Siellä päivitelläänkin välillä :)
Tänne en enää kirjota, Nää on hyvästit.
Toivottavasti nähään Tumblrissa!
sunnuntai 24. heinäkuuta 2016
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Diskoa
Hei lupaukseni viikottaisesta päivittämisestä pettäneenä, mutten täysin kuitenkaan luovuttaneena palaan keskuuteenne. Tässä olisi ensimmäinen sivu kaksisivuisesta diskosarjakuvasta, jota aloin joskus piirtämään diskohuumassa. Seuraava ja viimeinen sivu tulee jahka kerkeän sen vesivärittämään, Siihen asti jännitetään, että miten juontajamme käy!
maanantai 24. marraskuuta 2014
Varovaista blogin henkiinherättelyä
Koitan olla vähän ahkerampi tässä blogiasiassa. Mietin juuri tänään kävellessä, että miksi sitä ei koskaan tee niitä asioita mitä haluaa, vaan ihan jotain muuta? Haluaisi tehdä kaikenlaista, ja sitten ei kuitenkaan koskaan tee mitään. Vaikka mahdollisuuksia olisi. Ja aikaa. No aloitan tämän oman sisäisen vallankumoukseni varovaisesti. Lupaan, ennenkaikkea itselleni, päivittävää blogia yhden kerran viikossa. Jatkukoon se näin ainakin tämän vuoden loppuun. Kiitos, ja ensi viikkoon.
maanantai 30. kesäkuuta 2014
lauantai 15. maaliskuuta 2014
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
torstai 6. maaliskuuta 2014
lisää lauseita
Sarjakuva, minkä tuli päättyä seuraavanlaisesti: Kaiken turhuuden jälkeen hän tuli kotiin. Hän keitti teetä ajattelematta mitään. Seesteinen aamuvalo tervehti häntä ikkunasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)